Tähän aikaan vuodesta puutarhaansa höyrähtäneet erottaa kevyesti missä tahansa palaverissa tai muussa kohtaamisessa. Kynsinauhan sivussa oleva häivähdys multaa, epämääräiset kynnen reunat ja ikävät repeämät tai karhea kädenpuristus kielivät välittömästi omistajansa harrastuksesta.
Kun on koko pitkän talven odottanut pääsevänsä istuttamaan kasveja, jakamaan vanhoja perennoja tai kitkemään kukkapenkkiä, niin ei siinä ensimmäisenä tule mieleen kumihanskat. Kun keväinen multa tuoksuu ja ilmassa on leppeän pehmeä tuulonen, kädet on pakko saada möyrimään lämmennyttä multaa.
Viimeistelin eilen äidilleni pari vuotta suunnitellun kukkapenkin. Omassa puutarhassamme oleva taikinamarja-aidanne on oiva lähde lukuisille pistokkaille ja niinpä olenkin kasvattanut äidilleni reippaita pensaan alkuja. Viime talven aitapistokkaat kasvoivat jo äitini kasvimaan reunalla ja nyt oli aika siirtää ne omaan penkkiinsä. Uudet penkit rajaavat äitini puutarhassa nurmikon ja kasvimaan välistä aluetta. Penkin pohjustus ja kasaaminen aloitettiin jo viime syksynä, jotta talvi painoi multaa tiiviimmäksi.
Joten eilen sitten kävin siirtohommiin, noin toista viikkoa myöhässä sitkeän flunssan vuoksi. Taikinamarjoissa oli jo avautuneet silmut eli siirto oli hieman uskalias. Mutta kun maa, jossa pistokkaat kasvoivat, piti saada sipulimaaksi, ei armoa tunnettu.
Lisäksi samoihin penkkeihin siirrettiin vajaa kymmenen vuotta sitten harkitsemattomaan paikkaan istutettuja vuorenkilpiä. Isäni vielä eläessä vuorenkilvet oli istutettu tontin pohjoisen reunan korkeaan ojanpenkkaan. Mutta kun samaan paikkaan oli myös istutettu pensasruusuja, olivat vuorenkilvet hätää kärsimässä. Löysin siis itseni keikkumasta kaltevalla reunuksella, kädessäni pistolapio, jolla kaivoin vuorenkilpiä savisesta ojanpenkasta toistametristen ruusujen tarttuessa milloin takin hihaan tai housun kankaan lävitse ihooni.
Niin että tänään selkä on jumissa ja jalat jäykkinä. Multasormen kädet ovat luonnon manikyyrin jäljiltä kuivat, kynsinauhat osin revenneet, multareunuksiset ja epämääräiset. Vaikka rasvasin ahkerasti käsiäni illalla, ei lopputulos näytä kovinkaan kummoiselta. Onneksi tähän on tottunut, kauniit kädet kynsilakkoineen saavat odottaa kesähelteitä. Niin kauan kuin puutarhan kevätkiireet ovat pahimmillaan, ei tässä ehditä moisiin pikkuseikkoihin tarttua.
Ja onhan sitä harrastuksensa takia vähän pakko kärsiäkin. Niin paljon puutarha antaa, että täytyy sen myös vähän ottaakin.
Yllä olevassa kuvassa on muuten puutarhamme yksi tämän vuodenajan suosikeista: kevätkaihonkukka (Omphalodes verna, ruots. ormöga). Varjoiseen paikkaan istutettuna kasvi leviää hillitysti ja loistaa juuri nyt taivaansinisin kukin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti