Sisältömarkkinointi - so last season

Tuntuu siltä että viimeistään tänä vuonna sana sisältömarkkinointi naulattiin suomalaisen perusyrityksen markkinointivastaavan seinään. Kulmahuoneestakin alettiin jo arasti kysellä että kai meidänkin pitäisi yrittää - sitä sisältömarkkinointia.

Sana oli vyörynyt ison meren takaa jo paljon aikaisemmin, kuten muutkin sitä edeltäneet trendisanat. Konsulttifirmat ja erilaiset toimistot haistoivat että tämän sanan takana tuoksuu raha. Ehkä tällä saataisiin taas markkinointihanat auki ja markkinointiammattilaisille töitä.

Kun yrityksissä alettiin tajuta että sisältömarkkinointi on sitä mitä yritykset ovat kautta aikain tehneet, rapisi uudissanan ympäriltä kainous ja arkaileva lähestyminen. Kyse olikin yrityksen kanssakäymisestä potentiaalisen tai nykyisen asiakkaan kanssa, tarkoituksena selvittää mitä asiakas tarvitsee ja tarjota sen jälkeen hänelle parasta palvelua tai tuotetta tuota tarvetta palvelemaan. Kuin kyläkauppias aikanaan tokaistessaan: "Mitäs rovastille tänään kuuluu?" ja kuultuaan rovastin nukkuneen yönsä huonosti selkäkivun vuoksi, kauppias möi ensiksi rovastille pullon linimenttiä ja neuvoi sitten poikkeamaan kylän hierojalla jos kipu ei hellittäisi.


Yrityksen tarinat, brändikuvan vahvistaminen ja lisäarvon antaminen erilaisin ohjein ja vinkein ei pitäisi olla yrityksille vierasta. Sen vuoksi sisältömarkkinointi toi vanavedessään itse tekemisen meiningin. Kun teknologia on kehittynyt niin että kännykällä saa otettua ihan siedettäviä kuvia ja sosiaalinen media on luonut joukon kanavia jolla yritykset ovat suorassa yhteydessä loppukäyttäjiin, alettiin johdossa miettiä miksi maksaa mainostoimistolle huimia summia sisältömarkkinoinnista, kun "sitä voidaan itsekin helposti tehdä".

Valitettavasti hyvät aikeet eivät aina takaa kunnon lopputulosta. Jos yrityksellä ei ole selkeätä visioita mitä kanavissaan viestiä tai jos postausten tai videoiden takana ei ole loppuun asti mietittyä ideaa, täyttyy yritysten viestintäkanavat tasapaksusta hötöstä, jota katsellaan vuosien päästä lievää häpeää tuntien. Kuluttajat kun eivät yleensä osta tuotteita tai palveluita säälistä.

Mikäli viestin kärki on hukassa tai jos itsellä ei vain ole aikaa pysähtyä miettimään, kannattaa ottaa avuksi ammattilaiset. Jo muutaman work-shopin jälkeen on paljon helpompaa tavoittaa sisältömarkkinoinnin ydin ja löytää omat välineet toteutukseen. On yrityksen strategiasta kiinni toteutetaanko sisältöä sitten pitkällä tähtäimellä itse, ulkoistettuna vai jotakin siltä väliltä.

Ihmiset ovat aina rakastaneet tarinoita ja jakaneet neuvoja toiselleen, nyt meillä on vai paremmat välineet tiedon jakamiseen. Harkitaan siis hetki ennen kuin ryhdymme tuumasta toimeen.

Kotimaista ruokaa

Itsenäisyyspäivän lähestyessä suomalaisuus ja suomalainen kulttuuri saavat mediassa reilusti tilaa. Etenkin nyt vuonna 2015 jolloin Suomeen on saapunut normaalia enemmän pakolaisia, joiden vieraat tavat pelottavat ja saavat suomalaiset puolustamaan ”meidän kulttuuriamme”. Huomioni kiinnittyi syksyllä suomalaisten paheksuviin ja jopa vihamielisiin kannanottoihin turvapaikanhakijoiden kritisoitua heille tarjottua ruokaa. Kovimmissa kommentoinneissa turvapaikanhakijoiden muistutettiin olevan kutsumattomia vieraita, joiden pitäisi olla ainoastaan kiitollisia heille tarjotusta ruuasta.

**

Ajatellaan jos tilanne Suomessa muuttuisi radikaalisti, maamme joutuisi keskelle sotatoimia ja terroria. Tavalliset ihmiset päättäisivät poistua maasta turvallisemmille alueille, osalla mukanaan pienet lapset. Matka olisi turvaton, epävarma ja pitkä, osa meistä saattaisi menehtyä matkalla. Olisimme kuulleet että Pohjois-Afrikassa voisi olla turvallista - ehkä. Epämääräisiä reittejä pitkin vaeltaisimme lävitse Euroopan ja saapuisimme kuivaan, kuumaan ja vieraaseen kulttuuriin. Paikallinen väestö olisi osin utelias, osin pelokas, tarjoten meille apuaan humanitäärisin perustein. Määrämme olisi suuri ja saapumisemme jokseenkin yllätys. Maa johon saapuisimme, pyrkisi järjestämään meille väliaikaisia sijoituspaikkoja, ehkä telttamajoitus tai nykysuomalaiselle hyvinkin vaatimaton rakennus saisi kelvata aluksi.

Matkasta väsyneenä kaipaisimme jotakin tuttua ja turvallista, edes kupillista kahvia, mutta kaikkialla tarjottaisiin vain minttuteetä. Peruna ja riisi korvattaisiin cuscusilla ja liharuokana tarjoiltaisiin vahvasti maustettuja lampaanlihapatoja. Omenoiden sijasta pöytään kannettaisiin oliiveja, taateleita, viinirypäleitä ja manteleita. Tummasta ruisleivästä voisimme vain unelmoida, perinteiset ruokamausteet ja yrtit korvaantuisivat muskotilla, aniksella, roomankuminalla, korianterilla ja mintulla. Tuttuja toki Suomesta mutta niiden käyttö ruoanlaitossa olisi hyvinkin erilaista.

Turhautuneina pitkästä matkasta ja epävarmasta tilanteesta Suomi-poika varmasti vaatisi ”oikeata ruokaa” pöytään, vaimon vieressä muistellessa silmä kosteana kotimaan tuttuja ruokia. Kahden ruokakulttuurin törmääminen vaatisi venymistä ja hyvää uskoa molemmilta osapuolilta.

**

Suomalainen ruokakulttuuri perustuu sekä perinteisiin että uusiin maailmalta saapuneisiin ruokiin, se elää ajassa ja muuttuu koko ajan. Yksi suosituimpia ruokia Suomessa on pizza, ruoka joka saapui Suomeen yksittäisten pizzerioiden myötä 1960 ja 1970 -luvuilla. Suomalainen pizza ei ole kopio italialaisesta pizzasta, se on muokkautunut vuosikymmenten varrella ja päätynyt kymmenen syödyimmän ruoan listalle. Pastakaan ei ole perinteistä suomalaista ruokaa, se alkoi uhata perunan valta-asemaa vahvasti vasta 1900-luvun loppupuolella, ja makaronilaatikko on edelleen yksi suomalaisen kotiruoan klassikoista.  Myös kebab-ruoat ovat tulleet osaksi ruokakulttuuriamme maahanmuuttajien myötä, tarjoten suomalaisille uusia makuelämyksiä ja monelle maahanmuuttajalle elannon. 

Kun nämä ”tulokasruoat” valmistetaan pääosin Suomessa kasvatetuista ja viljellyistä raaka-aineista, Suomessa asuvien ihmisten tekeminä ja nauttimina, ruoka on mielestäni kotimaista. Me emme voi sulkea ruokakulttuuriamme pysyvästi, olemme osa suurta maailmanlaajuista keittiötä johon jokainen tulija antaa oman mausteensa. Odotan mielenkiinnolla että nyt Suomeen saapuneista maahanmuuttajista tulee ajan ja viimeistään uusien sukupolvien myötä ”meitä suomalaisia” ja heidän ruokakulttuurinsa monipuolistaa ja muokkaa suomalaista ruokakulttuuria omalta osaltaan. Käykäämme yhteiseen pöytään!