En ole suuremmin kiinnostunut politiikasta. Osaan yleensä eduskuntavaalien jälkeen parin kuukauden kuluttua pääministerin nimen ulkoa. Ulkoministeri sekä kauppa- ja teollisuusministeri myös tulee tutuksi, ehkä myös valtiovarainministerit, mutta siihen se sitten yleensä jääkin. Nolostuttaa joskus ihan oikeasti, kun ei aina edes muista ketkä puolueet ovat hallituksessa ja ketkä oppositiossa.
Näin keski-ikäisenä kyse ei oikeastaan enää voi olla protestista maailmaa vastaan, siihen olen eittämättä liian vanha. Ehkä kyse on siitä, että onhan noita hallituksia jo nähty. Samat valtakunnallisesti kuluneet naamat tekevät politiikasta ammatin ja näin vaalien alla tulevat hymyilemään minulle teiden varsille, sanomalehtien sivuille ja mieliohjelmani mainoskatkoille. Saadakseen mahdollisimman laajan kannatuksen, luvataan jokaiselle äänestäjäryhmälle tasapuolisesti kaikkea hyvää ja ollaan sitä suurta tasaista ehdokasmassaa - josta sitten joku valopilkku nousee kärjistyksillä helposti ylitse muiden. Mitä tärkeämpi ehdokkaan asema omassa puolueessaan on, sitä suurempi vaikutus tällä erottujalla on "tehdä historiaa" äänestyspäivänä.
Mutta kun äänet on julkistettu, haastattelut annettu ja hallitusneuvottelut käyty, ei arjessa juurikaan mitään eroa entiseen näy. Epäilen että kovat puheet ja ruusuiset lupaukset iskeytyvät ylinopeudella valtiontalouden realiteetteihin ja virkamiehet pistävät porukan jälleen heille tekemäänsä leikkikehään. Vain tosi kovat ministerit pystyvät jättämään itsestään jäljen Suomen politiikan historiaan.
Taidan olla pahasti kyyninen - pyydän siis anteeksi teiltä, jotka jaksatte edelleen uskoa ja vaikuttaa ympäristöönne politiikan avulla. Toivon että tämä asenteeni ei ole kovin tarttuvaa lajia, ainakaan ikäisteni seurassa. Yleensä keski-ikäiset äänestävät perinteitä kunnioittaen, ehkä totutusti samaa puoluetta kuin kaikkina menneinä vuosina, ehkä jopa joka kerta sitä tuttua ehdokasta.
Käytin tällä viikolla ensi kertaa elämässäni vaalikonetta. Twitterissä sitten twiittasin epäuskoisena, kun kone ehdotti eniten yhtäläisyyksiä itseäni kaksikymmentä vuotta nuoremman, ruotsinkielisen miehen kanssa. Tulos oli kyllä aivan kaikkea muuta kuin odotin. Epäilykseni vahvistui, kun tutustuin lähemmin ehdokkaaseen ja hänen vaalisivuihinsa. Lieneekö epäonnistumisen syynä sitten vika tietokoneohjelmassa vai vastasinko kysymyksiin liian pinnallisesti. Toivottavasti parinyhdistämisohjelmat eivät käytä samaa perusohjelmaa tai sitten se juuri on yhtenä syynä korkeisiin avioerolukuihimme.
Koska Suomessa on tapana kunnioittaa vaalisalaisuutta jopa aviopuolisoiden kesken, en aio paljastaa ensi viikolla kävinkö äänestämässä vai en. Mutta näin pari päivää ennen virallista äänestyspäivää en voi luvata mitään. Onko minulla kanttia jättää äänestämättä ensimmäistä kertaa? Riittääkö luonto vai voittaako perinteiden taakka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti