Näin aikuisena ei aina muista miltä tuntuu, kun maistaa jotakin makua ensi kertaa. Mutta vahvoja muistikuvia maut tuovat mieleen, jopa jo kauan sitten mielestä unohtuneita tapahtumia ja tilanteita. Mietin tässä eräänä päivänä mikä on vahvin maku, joka tuo mieleen lapsuuteni. Ajattelin metsämansikan upeata, helteessä kypsynyttä makua, joka peittoaa kevyesti tehoviljellyn marketeissa myytävän laatikkomansikan mennen tullen. Ehkä siitä syystä puutarhassani kasvaa itse siemenestä kasvatettuja kuukausimansikoita, jotka tuovat mieleen nuo pellon laidalta kerätyt metsämansikat.
Mietin myös juuri poimitun mustikan makua. Kun on aikansa rämpinyt äidin kanssa mustikkametsässä hyttysten syötävänä, niin mustikan mausta metsässä jotenkin putosi se täyteläisin maku pois. Vasta kun oli päästy takaisin kotiin, mustikat oli perattu ja väsynyt kerääjä sai lautasellisen mustikkamaitoa, oli lupa nauttia mustikan tuoreesta mausta.
Puolukasta en ole koskaan pitänyt, en edes sokerin kanssa murskatusta puolukkasurvoksesta. Sen vuoksi äitini taisi ottaakin minut mielellään puolukkametsään. En koskaan syönyt kuormasta. Ja siihen aikaan ei hirvikärpäsestä tiennyt vielä kukaan eteläisessä Hämeessä, joten syksyinen metsä oli mukavampi kun hyttysiä ei ollut enää niin paljon kuin heinäkuussa.
Kesäinen itse tehty viili oli yksi lapsuuteni makumuistoja. Äitini teki itse viiliä käyttämällä valmista viiliä juurena ja säilyttämällä viilikippoja keittiön kaapissa. En muista kauanko se kesti, mutta ainakin vuorokauden viilien piti tekeytyä. Tässä viilissä oli todella paksu, kermainen päällikerros ja sen päälle ripoteltu sokeri sai viiliin makuvivahteita, joita teollinen valmistus ei valitettavasti pysty toistamaan. Opin myös pienenä sen, että ukonilmalla viilin teko ei onnistu. En tiedä mistä se johtuu, mutta paikkansa tuo vanha tieto piti.
Loppujen lopuksi kaikkein vahvin makumuisto liittyy talkkunajauhoihin. Hämäläiseen tapaan talkkunajauhossa piti valmistusaineina olla kauran ja ohran lisäksi myös hernettä. Ilman herneen makua, talkkuna ei maistunut "oikealta". Opin myös syömään talkkunajauhot ehdottomasti piimän kanssa. Viiliin sekoitettuna tai marjapöperönä se ei maistu siltä lapsuuden talkkunalta.
Yhä vielä vuosien jälkeenkin ostan joka kesä pussillisen talkkunajauhoja. Joinakin kesinä jauhopussi on ollut vielä puolillaan kun kesä on ohitse, mutta tänä kesänä löysin laktoosittoman piimän, joka mahdollistaa kesäherkkuni syönnin vaikka joka päivä. Ja koska talkkuna kuuluu erityisesti helteisiin päiviin, ovat pari viime kesää olleet otollisia talkkunakesiä. Kun lämpötila nousee yli kolmenkymmenen asteen, ruokahalu häviää ja oikeastaan vain nestettä tekee mieli - ja talkkunaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti