Otsikon kysymys nousi mieleeni kun aloin ajatella miten tieto, kulttuuri ja ihmisen kehittämä teknologia ovat pienentäneet maapallon ja tuoneet ihmiset yhä lähemmäs toisiaan. Kun ihminen oli vasta pudottautunut puusta, ei yhden yksittäisen yksilön muistijälki omassa yhteisössään kantanut kovin kauas. Läheiset saattoivat ehkä hetken muistella menehtynyttä kumppaniaan, mutta koska kuolema oli yhtä lähellä kuin syntymä, ei yksilön aikaansaannokset juurikaan jääneet hänen jälkeensä.
Kun kieli kommunikointivälineenä syntyi ja tarinankerronta alkoi viedä eteenpäin ihmisen kehitystä lisäten nykyisyyteen myös menneen historian, saattoi yksittäisen soturin tai taitavan käsityöläisen teot kulkeutua suullisena tarinana tuleville sukupolville. Muistin mukaan kerrotut tarinat toki muuttuivat vähitellen ja yksilön tiedot vaipuivat menneiden aikojen sumuun.
Vasta kirjoitustaito mahdollisti tärkeiden asioiden tallentamisen ja välittämisen laajemmille ihmisjoukoille. Vanhoja tarinoita kirjoitettiin ylös, tosin osa vuosisatojen aikana vahvasti muuttuneina, mutta yhtä kaikki - tarinoilla oli nyt parempi mahdollisuus säilyä ihmisten mielissä. Yksittäiset ihmiskohtalot keskittyivät aluksi lähinnä hallitsijoiden ja heidän sukunsa vaiheisiin. Tieteen kehittyessä myös suuret ajattelijat ja filosofit jättivät jälkensä yhä suurempien ihmisjoukkojen muistoihin, koska aina oli mahdollista palata muistiinkirjoitettuihin ajatuksiin. Tieteen ja uskonnon dokumentointi rakensi pohjan sivistykselle.
Kirjat olivat kuitenkin suurta ylellisyyttä, niiden kopiointi keskittyi Euroopassa luostareihin ja samalla uskonnollinen sensuuri piti huolen että kerettiläiset ajatukset vaipuivat nopeasti unholaan. Vasta kirjapainotaito vapautti sivistyksen monet kasvot ja nyt tietoa voitiin jakaa suurille joukoille yhtä aikaa. Silti yksittäisen, tavallisen ihmisen historia jäi läheisten muistin varaan. Valokuvat, satunnaiset kirjeet ja suulliset tarinat siirtyivät vaivoin tuleville sukupolville.
Tilanne säilyi vuosisatoja samanlaisena, aivan nykypäiväämme saakka. Väitän että ihmiskunnan historian muistiin kirjoituksen kannalta internet oli ratkaiseva kehitysaskel. Tänä päivänä yhä useampi meistä jättää jälkeensä blogikirjoituksia, instagram-kuvia, facebook-postauksia, twiittejä ja kommentteja. Tuo tieto ei häviä minnekään - ei vaikka joskus toivoisikin voivansa peruuttaa jonkin kirjoitelmansa. Miten paljon helpompaa onkaan lapsenlapsenlapsenlapsillamme oppia tuntemaan esi-isiensä elämää 2000-luvun alussa. Sen sijaan että he tihrustaisivat yksittäisiä valokuvia tai lukisivat hapertuvia kirjeitä, he pystyvät hakusanoilla kaivamaan meidän ajatuksemme, tunteemme ja pelkomme, meidän itsemme kertomina.
Tätä totuutta vasten pitäisi varmasti miettiä millaisen digitaalisen jäljen jätämme tähän maailmaan. Onko lahjamme tulevaisuudelle suuri joukko selfie-kuvia tai ajattelemattomia mielenpurkauksia keskustelupalstoilla. Mieti maksaisiko vaivan avata oikeasti ajatuksesi ja toivoa että joku jälkeesi tuleva oikeasti ilahtuisi siitä millainen ihminen sinä oikeasti olit. Silloin saattaisit tavoittaa palasen ihmisen ikiaikaisesta toiveesta - kuolemattomuudesta.
